Niinhän se on, että lomat loppuu aikanaan, ja arki alkaa. Tästä syystä blogin päivitys on hieman jäänyt. Olen joutunut siis töitäkin tekemään välillä :) Olga on sopeutunut hirmuisen hyvin yksin olemiseen. Oikeastaan siinä ei ole koskaan ollut ongelmia. Nyt kun työt alkoi, siirryimme Olgan kanssa Helsingin asuntoon. Ja hyvinhän täälläkin on mennyt. Vaikka neiti onkin ovella vastassa heti kun tulee sisälle (liekö istunut oven edessä),ei huoneistosta ainakaan kuulu kiukuttelua. Yleensä neitille jätetään riittävästi puuhasteltavaa päiväksi. Onneksi vielä ei ole eteisestä kengät lähteneet parempiin suihin, mutta sekin aika voi vielä koittaa.
Hihnassa kulkeminen menee oikein mallikkaasti. Olga osaa jo tulla luokse, mikäli hihna kiristyy liikaa. Siis näin toimitaan ainoastaa silloin kun kiinnostuksen kohde edessä ei ole liian vastustamaton. Olemme siis alkaneeet harjoittelemaan kyseistä hommaa J:n kanssa kahden. Toinen tulee Olgan kanssa perässä, toinen menee hyvän matkaa edellä. Tässä tilanteessa hienosta hihnakäyttäytymisestä ei ole tietoakaan =/ No siinä ei auta muu kuin pysähtyä, ja odottaa että Olga tulee vierelle. Ja kyllähän se tulee... vain jatkaakseen taas kiskomista eteen päin. Huoh... no mutta hiljaa hyvä tulee :)
Lenkillä muiden koirien ohittaminen menee ihan mukavasti. Ihanne olisi, ettei vastaantulijat kiinnostaisi alkuunkaan. Nyt koiria mielenkiintoisemmat asiat ovat ihmiset, autot ja pyörät. Ihan kiva ettei niitä pelätä, mutta ei auton eteenkään voi suin päin juosta! Ohittamista harjoitellaan ahkerasti. Yksi hidastava tekijä tuossa oppimisessa kyllä on... Nimittäin ihmiset ovat kovinkin hanakasti tunkemassa omaa murreaan tai mustiaan toisen tielle. En tiedä muista, mutta itse ainakin haluaisin lenkillä viettää aikaa yhdessä ihan vaan sen oman koiran kanssa. Jokaiseen vastaantulijaan tutustuminen on raivostuttavaa. Varsinkin kun koskaan ei voi tietää toisen koiran kiltteydestä tai käytöksestä ylipäätään. Ei siinä sitten auta muu kuin sanoa kohteliaasti ettei me lenkillä tervehditä muita koiria, mutta kun tuntuu että silloin on muiden mielestä vähintäänkin paholainen!
Ilmoitin Olgan junnutokoon, joka alkaa syyskuun lopussa. Siitä tulee varmasti huisia!
maanantai, 8. syyskuu 2008

Kommentit